Barentsion ry on Barentsin alueella lasten, nuorten ja juutalaisten parissa avustus- ja evankeliointityötä tekevä lappilainen yhdistys.

UUTISKIRJE

BARENTSIONIN UUTISKIRJE Syys-kuu 2015
Syksyinen tervehdys!
Barentsion ry:n on toiminut jo 10 vuotta. Sen juhlistamiseksi kokoontui joukko työn ystäviä pienimuotoisesti viime tapaninpäivänä Ivalon Ukontuvalla. Mukana oli osa hallituksen väestä sekä Ivalon helluntaiseurakunnan väkeä. Monet heistä ovat olleet merkittävällä panoksella mukana toiminnassa vuosien varrella. Totesimme nöyrän kiitollisina, että Jumala on aivan ihmeellisesti huolen pitänyt kaikista yhdistyksen tarpeista.

Alusta alkaen yhdistyksen tarkoituksena on ollut tukea venäläisten seurakuntien omaa näkyä lapsi- ja varkkityöstä, ja antaa heille eväitä järjestää itse toimintaa seurakuntiin. Tämä onkin pitkälle toteutunut, joten viimeiset pari vuotta on menty eteenpäin pienemmin ponnisteluin.
Barentsionin hallitus päätti pitää ainakin vuoden verran tuumaustaukoa ja rukoillen kuulostella Jumalan ajatuksia jatkosta. Mikään työ ei saa olla itsetarkoitus, vaan vain väline suuremmissa tarkoitusperissä. Yh-teistyö Lasten Mission kanssa kuitenkin on jatkunut ja jatkuu näillä näkymin. Seuraavan kirjeen lähetti Julia Tartshuk elokuun puolivälissä pidetyltä Arkangelin leiriltä Ukontuvalta:

”Meillä oli tänä vuonna suurenmoinen leiri! Haluamme kiittää Barentsionia yhteistyöstä! Leirin teemana oli Vanhan testamentin uskonsankarit. Leirin tarkoitus oli herättää varkeissa ja nuorissa rakkaus Jumalan Sanaan. Lähetän tässä yhden leiriläisen kirjoituksen kokemuksestaan:

Kun tulin Ukontuvalle, rakastuin paikkaan heti. Rakastuin siellä luontoon, ihmisiin, Jumalaan. Olen ollut pitkään uskossa, mutta nyt koin samaa kuin sinä päivänä, jona tulin Hänen luokseen koko sielustani ja sydämestäni. Kun kääntymyksestäni kului jonkin aikaa, en enää kokenut samaa tunnetta ja iloa Hänen kohtaamisestaan. En kokenut ennen kuin tulin Ukontuvalle.
  Mitä leirillä Suomessa tapahtui, sen tajusin vasta kolmen päivän päästä Arkangelissa. Ymmärsin, että olin oppinut tuntemaan Jumalaa kaikessa. Järven aallot, katolla puhalteleva tuuli, metsän marjat puhuivat Hänestä. Oletko miettinyt, millaisen ihmeen Hän teki luodessaan maan?
  Leiri Ukontuvalla avasi silmäni näkemään nämä ihmeet. Hän ikään kuin otti ja pesi sydämeni ja ymmärrykseni, että voisin jälleen huomata tämän. Minusta tuntui, että Jumala otti minua kädestä ja vei salaisuuden sydämeen, että voisin sitä tarkkailla. Minusta tuli lapsi, joka näkee maailman ensi kertaa. En ollut ainoa, joka koki samoin. Tätä leiriä voin sanoa TODELLISEKSI leiriksi. Leiri, joka ei jättänyt välinpitämättömäksi ja jonne todella haluat tulla. Leiri, joka tekee sinusta lapsen, jolle maailma näyttäytyy uusissa väreissä.”

Venäjälle on koulutettu pääosin Lasten Mission kanssa yhteistyönä satoja lapsityöntekijöitä, leiritetty lukematon määrä lapsia yhteistyössä venäläisten seurakuntien kanssa ja järjestetty Venäjän juutalaisille koulutusta omista juuristaan.

Toimitamme tästä eteenpäin Barentsion ry:n uutiskirjettä ystävillemme pari kertaa vuodessa. Kiitos edel-leen rukoustuestanne! Muistetaan erityisesti Venäjällä asuvia lapsityöntekijöitä ja vuosien mittaan leireillä olleita lapsia ja nuoria.

Siunattua syksyä toivotellen hallituksen puheenjohtaja Kai Kangas

0400 539 518, kai.kangas2@gmail.com      uutiskirje 9 15
Kotisivut: www.barentsion.com
Pankki: POP Ivalo 564142-232334